perjantai 25. syyskuuta 2015

Soolojen sovittamista kokonaisuuteen

Taiteellisen työskentelyn osan pohjana Kaukaharjussa meillä molemmilla taiteilijoilla on ollut kuluneena kesänä Liikelaiturin kesäreidenssissä valmistamamme soolot. Kesällä kävimme katsomassa toistemme esitykset ja totesimme, että molempien sooloissa on selkeät hahmot, joissa on myös keskenään yhtäläisyyksiä. Niinpä päätimme, että haluamme hyödyntää soolotyöskentelyämme ikäihmisten projektissa. Halusimme myös kehittää soolojamme tällä tavalla eteenpäin ja yhdistää työkentelymme samalla duettoprojektiksi.

Ensimmäisen viikon perjantaina taiteilijakahvilassa improvisoimme yhdessä soolomateriaalimme pohjalta sekä pyysimme palautetta esityksestä katsojilta yksittäisten sanojen muodosssa. Palautteessa saamiemme laatusanojen pohjalta teimme uuden improviaation, jossa kirkastimme liikkeellisesti erilaisia sooloihin sisältyneitä toimintoja ja liikelaatuja.

Toisella viikolla taiteilijakahvila jäi välistä Kaukaharjussa järjestetyn toisen esityksen vuoksi. Perjantaiaamupäivänä kuitenkin työstimme uutta yhteistä liikemateriaalia. Nähtäväksi jää, mihin muotoon taiteellinen työskentelymme lopulta asettuu. Tällä hetkellä ajatuksissamme on eräänlaisen esityksen valmistaminen, johon sekoittuvat soolotyöskentelyn pohja sekä eletyt kokemukset Kaukaharjussa. Näemme myös mahdollisuutena, että ohajusryhmien osallistujat osallistuvat esitykseen tavalla tai toisella esiintyen.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Ajatuksenvirtaa tiistai-iltapäivänä

Tässä nyt istumme työpöydän ääressä. Kahvikuppi on puoliksi täynnä. Päivä Kaukaharjussa on kohta lopuillaan ja siihen on mahtunut monenlaista toimintaa. Aikataulumuutokset ovat arkipäivää, joten tänäänkin suunnitelmamme muuttuivat aamun osalta. Tanssiryhmän sijaan aamulla koristelimme naamioita yhdessä päiväkeskusasiakkaiden ja asukkaden kanssa. Niistä tulikin melkoisen hienoja.

Iltapäivällä pääsimme jälleen luovan liikkeen pariin yhden ryhmän kanssa. Tänään tuokioomme kuului esimerkiksi rytmiharjoituksia sekä koreografian opettelua. Tuokiota voisi kuvailla seuraavin sanoin: vauhti, tunnusteleva innostus ja tsa tsa tsaa!

Tulevien viikkojen aikana haluamme syventää työskentelyä naamioiden kanssa entisestään. Olemme jo päässeet luovan liikkeen makuun ryhmissä ja olemme toiveikkaita hahmotyöskentelyn syvenemisen suhteen. Alkuperäinen ajatuksemmehan oli tutkia yhdessä asukkaiden kanssa karikatyyristen, liikkeellisten hahmojen muodostamista elettyjen muistojen, haaveiden ja mielikuvituksen pohjalta ja tässä tavoitteessa olemme sitkeästi pysyneetkin.

Vielä emme täysin tiedä, kuinka synkronoimme taiteellisen työskentelyn ohjattuun ryhmätyöskentelyyn, mutta haaveilemme eräänlaisesta esityksellisestä kokonaisuudesta yhdessä ryhmäosallistujien tai osan ryhmistä kanssa. Muutaman viikon työskentelyn tuloksena alkukankeus on rapissut pois ja tilalle on tullut mahdollisuuksien tori, jolta jokainen voi poimia koriin taiteen hedelmät oman kapasiteettinsa mukaan.


Tämän aamun ahkerien askartelijoiden naamioita.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Toisen viikon tuntumia

Viikkomme lähti käyntiin Hannan ohjaamana Helenan ollessa opiskeluhommissa. Torstaina jatkoimme taas yhteisvoimin ryhmien parissa. Ryhmät alkavat jo pikkuhiljaa tulla tutuiksi ja tulevina viikkoina meidän on jo helpompi kohdentaa toimintaa kullekin ryhmälle mahdollisimman hyvin soveltuvaksi.

Päiväkeskusryhmät (kotoa käsin paikalle saapuvat asiakkaat) ovat lähtökohtaisesti aktiivisempia ryhmiä ja ryhmäkokoonpano pysyy pääpiirteissään samana. Ryhmille ominaista on rohkeus heittäytyä tutuhkon ryhmän seurassa. Heidän kanssaan on mahdollista edetä suhteellisen ripeästi sisällön kanssa, joka viikko haastamme heitä uusilla harjoituksilla.

Tänään aloitimme päivän taiteilijoiden omalla työskentelyllä päiväkeskushuoneessa. Me taiteilijat valmistimme koreografiaa erilaisten tehtävien ja harjoitusten pohjalta. Harjoituksiamme tuli seuraamaan muutamia asukkaita. Taiteellinen työskentely hakee vielä paikkaansa, mutta uskomme, että tietoisuuden lisääntyessä taide löytää vielä kohtaamisalustan kaukaharjulaisten arjessa.

Taiteellisen työn tavoitteena on avata vuorovaikutusta taiteellisen työskentelyn ja kaukaharulaisten välillä. Prosessilla tähtäämme esitykseen, jonka taustalla on asukaslähtöinen työskentely Kaukaharjussa kuin myös kesällä valmistamamme soolot.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Naamiotyöskentelystä

Olemme valinneet tanssituokioihimme yhdeksi elementiksi naamiot ja niden kanssa työskentelyn. Naamiot on tehty erivärisistä kartongeista ja kuminauhasta. Naamiot kuvastavat erilaisia ihmis- ja eläinhahmoja, osa on selkeämmin karaktäärejä ja osa abstraktimpia hahmoja. Tässä luettelen erilaisia työtapoja, joita olemme jo soveltaneet naamioden kanssa toimimiseen yhdessä asukkaiden ja asiakkaiden kanssa:

- naamion tarkastelu ulkopuolelta (naamio kädessä) / taiteilija esittelee naamioita ja pohdimme yhdessä osallistujien kanssa, mikä hahmo kustakin naamiosta tulee mieleen

- naamion takaa ympäristön tarkastelu / muiden hahmojen tarkastelu

- peilitanssi pareittain naamion kanssa (toinen tekee liikettä, toinen toistaa samaa liiikettä peilikuvana)

- taiteilijat esiintyvät osallistujille naamioiden kanssa / taiteilijat pyytävät osallistujilta liikkeitä, joita tanssivat osallistujien istuessa ja seuratessa / osallistujat tulevat tanssiin piirin keskelle mukaan naamioiden kanssa tai ilman

Kehittelemme naamiotyöskentelyä eteenpäin projektin kuluessa yhdessä osallistujien kanssa.

torstai 10. syyskuuta 2015

Ensimmäinen lähiviikkomme Kaukaharjussa on lähtenyt hienosti käyntiin. Olemme jo päässeet tutustumaan useimpiin ryhmiin ja testaamaan monenlaisia tehtäviä osallistujien kanssa.

Olemme aloittaneet tanssituokiot erilaisillä tututumis- ja lämmittelyharjoituksilla. Olemme myös työstäneet ryhmien kanssa erilaisia liikkeellisiä hahmoja naamioiden käytön avulla. Lopputunnista olemme päässeet mielikuvamatkalle erilaisiin rakennuksiin ja tiloihin. Tanssituokioissa me taiteilijat olemme vaihdelleet roolia ohjaavasta vuorovaikutteiseen esiintyjyyteen.

Työskentely ikäihmisten parissa palvelutalossa on avannut minulle uuden maailman, johon minulla ei niin usein aiemmin ole ollut pääsyä. Näen ihmisen arkea toisenlaisesta näkökulmasta kuin mihin oma arkeni keskittyy. Tämä on minulle henkilökohtaisesti tärkeää, sillä se auttaa minua ymmärtämään ihmisyyttä laajemmasta perspektiivistä. Joudun myös sijoittamaan itseni osaksi yhteiskunnallista keskustelua ja kokonaisuutta, johon en aikaisemmin ole osallistunut tai juurikaan ottanut kantaa.

Tanssiva Kaukaharju -kokonaisuudessa tähdätään taiteelliseen työskentelyyn, jonka avulla halutaan tuoda erilaista ja uutta toimintaa Kaukaharjun asukkaiden ja asiakkaiden päiviin. Haluamme taiteilijoina haastaa itsemme löytämään taiteellisen kulttuurikipinän roihuksi, joka vie meidät (ryhmät) kerta kerralta uudenlaisiin kokemuksiin ja maailmoihin taiteen keinoin.

Jokainen ryhmä on erilainen ja sisällöt muokataan ryhmäkohtaisesti. Kahdeksassa ryhmässä osa ryhmäkokoonpanoista ovat vakiintuneempia(päiväkeskusryhmät), yksi on kaikille avoin(myös Kaukaharjun ulkopuolisille) ja muutama ryhmä ovat jotain siltä ja väliltä, suunnattu Kaukaharjun asukkaille. Perjantaisin Kaukaharjussa on avoin taiteilijakahvila, jolloin me taiteilijat (Hanna ja Helena) työskentelemme esityksenomaisesti taiteellisen työn parissa. Taiteilijakahvila on lähtökohtaisesti vuorovaikutteinen katsojien kanssa, esityksenomainen koreografinen prosessi.

-Hanna

tiistai 1. syyskuuta 2015

Hei, tässä olemme, Tanssivat taiteilijat Hanna ja Helena!


Tanssiva Kaukaharju pyörähtää käyntiin

Tanssiva Ikäihmisten palvelukokonaisuus Kaukaharjun palvelukeskuksessa
syys-marraskuussa 2015

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus / Pirkanmaa sekä Tampereen kaupunki toteuttavat syksyllä
2015 kolmen kuukauden mittaisen ikäihmisten palvelukokonaisuuden. Kokonaisuus toteutetaan Tampereen kaupungin tehostetun palveluasumisen yksikössä Kaukajärvellä syys-marraskuussa 2015. Projekti tapahtuu Kaukaharjun palvelukeskuksessa päiväaikaan maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Tanssitaiteilijat Hanna Kahrola ja Helena Kekäläinen työskentelevät Kaukaharjussa toteuttaen tanssiprojektin yhdessä asukkaiden ja päiväkeskusasiakkaiden kanssa. Työskentely painottuu ryhmätoimintaan yhteensä kahdeksan eri ryhmän kanssa sekä avoimeen taiteilijatyöskentelyyn. Taiteilijoiden tavoitteena on tutkia yhdessä asukkaiden kanssa karikatyyristen, liikkeellisten hahmojen muodostamista elettyjen muistojen, haaveiden ja mielikuvituksen pohjalta. Kahrola ja Kekäläinen pohjustavat taiteellista työtään kesän 2015 aikana kesäresidenssissä luomilla sooloillaan ja tätä kautta syntyneillä liikkeellisillä hahmoillaan.

Taiteilijaesittelyt:

Hanna Kahrola on kolmekymppinen tampereella asuva tanssitaiteilija. Hän on kiertänyt Suomea ja vähän muutakin Pohjolaa opiskelemassa tanssia sen moninaisuudessaan, viimeisimpänä Kööpenhaminassa The Danish National School of Performing Arts:ssa, josta valmistui vuonna 2014 dance partnership –koulutusohjelmasta. Kahrola työskentelee tanssialalla mieluiten ihmisyyden parissa, ihmisten kanssa ja ihmisille. Hänet tavoittaa parhaiten esittämisen, tuottamisen ja
erilaisten monitaiteellisten ja yhteistoiminnallisten projektien parista.

Helena Kekäläinen on tamperelaistunut freelancer tanssija, tanssinopettaja, koreografi ja projektityöntekijä. Hän on valmistunut tanssijaksi Pohjois-Karjalan ammattiopistosta Outokummusta kansainvälisestä tanssin koulutusohjelmasta kesäkuussa 2010. Valmistumisensa jälkeen Kekäläinen on vaikuttanut Pirkanmaalla freelancerina. Kekäläistä kiehtoo tutkia kehollisesti ihmisen koko tunneskaalaa sekä käytettävissä olevaa potentiaalia.